KEITTOKEHOTUS LAAJENEE |
| 24.09.2026 |
Ruoka- ja juomavesi on keitettävä Sodankylän kunnan Kelujärven, Puolakkavaaran ja Siurunmaan vedenjakelualueilla
Kaikki juomavesi ja ruuanlaittoon käytettävä vesi on keitettävä vähintään 5 minuutin ajan. Veden keittokehotus on voimassa toistaiseksi.
Puolakkavaaran vedenottamolla 21.9.2026 otetussa vesinäytteessä on todettu koliformisia bakteereita. Vesinäytteissä ei ole todettu Escherichia coli-bakteereita. Koliformisten bakteerien esiintyminen ilmentää veden yleistä mikrobiologista laatua ja voi olla osoitus esimerkiksi ympäristöperäisestä likaantumisesta tai veden huonosta vaihtuvuudesta.
Kelujärven Vesihuolto Oy:n verkostosta 17.9.2026 otetuissa vesinäytteissä on todettu alustavasti koliformisia bakteereita. Vesinäytteissä ei todettu alustavasti koliformisia bakteereita. Vesineäytteissä ei todettu Escherichia coli-bakteereita. Keittokehotus Kelujärven Vesihuollon alueelle annettiin 21.9.2026.
Varotoimenpiteenä juoma- ja ruokavesi kehotetaan keittämään ennen käyttöä 5-10 minuutin ajan. Keittämätöntä vettä voi käyttää peseytymiseen normaalisti, ellei siinä ole poikkeavaa väriä tai hajua. Myös astiat voi pestä keittämättömällä vedellä, mutta ne on tämän jälkeen kuivattava huolellisesti. Huomioi, että vedenkeitin ja kahvinkeitin ei keitä vettä riittävästi. Huuhtele salaatit keitetyllä ja jäähdytetyllä vedellä.
Puolakkavaaran tukkuvesilaitos selvittää häiriötilanteen aiheuttanutta syytä. Asiasta tiedotetaan seuraavan kerran viimeistään tiistaina 29.9.2026.
Veden keittokehotus on voimassa toistaiseksi. Tiedotteet julkaistaan Tunturi-Lapin ympäristöterveydenhuollon verkkosivuilla www.tunturilapinyth.fi.
Lisätietoja antaa
Eetu Kustula, toimitusjohtaja
Kelujärven Vesihuolto Oy
puh. 045 650 0854
Minna-Maarit Palander, tereystarkastaja
Tunturi-Lapin ympäristöterveydenhuolto
puh. 0400 396 863
Ilkka Kuusela, puheenjohtaja
Puolakkavaaran Vesihuoltoyhtymä
puh. 040 701 4511
Aira Strand, puheenjohtaja
Siurunmaan Vesihuoltoyhtymä
puh. 040 0127 587
Viimeksi muokattu: 24.09.2026 08:01
Takaisin
